Kuulumisia

Meillä on poika. Ihana pieni hieman yli 10 kuinen poika vauva.

Varhais ultran jälkeen rupesin pelkäämään niin paljon, etten pystynt kirjoittamaan. Ajattelin, että laitan niskaturvotus ultran jälkeen kuulumisia. En pystynyt. Pelkäsin, että kirjoitus "hyvin menee" saa kaiken huonoksi. Pelkäsin, vaikka kaikki meni hyvin.

Raskaus oli super helppo, kävin jumpissa ja salilla synnytykseen asti. Tosin pelkäsin joka päivä monta kertaa. Ensin keskenmenoa, sitten kohtukuolemaa. Viime helmikuussa rv 38+6 syntyi pieni musta tukkaineinen vauva. Kaikki oli hyvin. Piti päivittää blogi.

En kuitenkaan pystynyt, pelkäsin yhä edelleen. Nyt kätkykuolemaa. Vahdin vauvaa ensi kuukaudet hysteerisenä.

Kaikki meni hyvin, vauva oli ihana ja kiltti. Söi ja nukkui. Kasvoi hurjaa vauhtia.

Nyt meillä asuu pieni mies, jolla on luonnetta ja tempperamenttia. Poika ei ole hetkeäkään paikallaan. Kaikki siis tällä hetkellä hyvin.

Ultra kuulumisia

"Täällä hän on ihan oikeassa paikkaa"

Mulla on viikon verran ollut pientä kipuilua oikealla alavatsalla, menin siis ultraan aika varmana siitä että raskaus on väärässä paikkaa. Edellisenä iltana itkin asiaa miehelle, tein suunnitelmat, että miten selviän. Mulla oli aamun toinen aika, mua ennen mennyt pariskunta sai naisen hymystä päätellen hyviä uutisia.

Lääkäri kysyi mun oireista ja voinnista ja kerroin vatsa kivusta. Lääkäri oli ihanan ymmärtäväinen ja sanoi, että tietenkin pelotta, katsotaan nyt mikä on tilanne. Ja pian ultraruudulla näkyi jotain ja lääkäri sanoi kaiken olevan hyvin.
Mä rupesin tietenkin itkemän ja hoitaja rauhoitteli mua ihanasti. Alkio oli viikkoihin nähden hieman liian pieni, mutta lääkäri ei pitänyt sitä hälyyttävänä.

Sain äitiyskortin ja kuvan mukaani. Hoitaja kehotti varailemaan neuvola-aikaa.

Soitto miehelle ja viesti ystävälle.

Nyt vain jännitetään ja toivotaan. Pienikokoisuushan saattaa ennakoida keskenmenoa, mutta näillä viikoille sille ei voi mitään. On mahtavaa, että mä ylipäänsä voin saada luonnollisesti raskauden kohtuun. Jos tämä menee kesken maailma romahtaa, mutta uskon että siitä sitten kuitenkin selvitään, mahdollisuudet uuteen raskauteen on kuitenkin olemassa.

Neuvola on varattuna kuun loppuun, toivotaan että sinne päästään.

HCG

Maanantaina 5+5 ja HCG 6040. Eli mikä tahansa on vielä mahdollista. Nyt vaan odotellaan ensi viikon ultraa. Vieläkin päälimmäinen tunne on pelko.

Pelottaa

Pelottaa ja väsyttää...

Olen nukkunut koko viikon tosi huonosti, heräillyt siinä 4-5 tunnin jälkeen ja sitten ei olekkaan uni enää tullut. Raskaustestien viivat eivät juurikaan ole tummuneet. Taita tämä raskaus nyt olla sitten tässä.

Muutaman päivän ehdin iloita, katsoin lasketunajan ja lueskelin alkuraskauden oireita ja odottajien keskkusteluja.

Unettomuutta lukuun ottamatta ei mitään oireita, tissikipukin lähes kadonnut.

Höh, mä oikeesti ehdin jo olla hetken onnellinen ja varma tästä. Katotaan nyt mitä huomenna sanotaan, kun soitan polille. Jos vaikka kävisi mittauttamassa hcg:n niin tietäisivähän epäilläkkö kohdunulkoista vai keskenmenoa.

Kun sitä vähiten odottaa

Että näin:

Kp 33/32. Ihmettelin tiputtelun puuttumista. Lauantaina testi näytti negaa, mutta eilen tulikin sitten plussa. Ja tänään hieman selvempi, ja ovistestikin näyttää hienoa plussaa.

Tunnelmat hyvin hyvin hämmentyneet. Tässä kierrossa en tosiaankaan uskonut plussaavani, ajatukset oli jo ensi kierron inssissä.

Jos menkat eivät ala maanantaihin mennessä soitan silloin polille ja varaan varhaisultran. Nyt vaan toivotaan, että tämä pysyy kyydissä ja on oikeassa paikassa. Pelottaa ihan älyttömästi, että tämäkin on kohdunulkoinen.

Paino

Mä oon koko elämäni saanut kuulla olevani laiha. Painoon puututaan vähä väliä. Töissä useampi ihminen on kommentoinut mun painoa, tyyliin "siis kamala kun sä oot laiha!!" Mun paino on kuitenkin ihan normaali rajojen sisällä, alipainoon on matkaa useampi kilo. Mutta, nähtävästi nykymaailmassa on oletuksena, että kaikilla on vararengasta.

Lihavan painoa ei kukaan julkisesti kommentoi tai sano, että nostappa paitaa että näen miten paksu olet (ja kyllä, vanhempi hoitaja pyysi mua töissä nostamaan paitaa, jotta hän näkee kuinka laiha olen).

Viime käynnillä polilla lääkärikin kysyi olenko laihtunut, kun näytän niin hoikalta. Sanoin painon olevan sama kuin viimeksi.

Olen lapsesta asti ollut hoikka, samoin kuin siskoni ja isäni. Myös äitini oli nuorena erittäin hoikka, alkaessaan odottaa minua alle 50-kiloinen.

Kun lapsen yritys kestää, rupeaa sitä etsimään itsestään syytä. Tiedän kyllä, että jos kuukautiset tulevat normaalisti eikä ole selvästi alipainoinen ei painon pitäisi vaikuttaa. Mutta, vaikuttaako se sittenkin? Pitäisikö tässä väkisin lihoa 10 kg? Ja miten sitä lihotaan, kun syön nytkin kaiken  mitä tarjotaan ja herkuttelen päivittäin?

Monissa lapsettomuusblogeissa saa lukea päinvastaisesta ongelmasta, mutta muistelen ainakin parista blogista lukeneeni kannssa laihuudesta. Hoikkuuskin voi olla ongelma, mutta onko se sitten todellinen syy lapsettomuudelle.

Kp 24

Kp on 24, oviksesta on vasta 6 päivää, vielä reilu viikko seuraaviin kuukautisiin. Ensi kierto ja siellä tehtävä inssi (siis toivonmukaan tehtävä) jännittää jo vähän. Ei niinkään itse insii, vaan kaikki muu siihen liittyvä.

Eli
-Kypsyttääk clomifen liikaa muniksia (kaksoset olisi kyllä ihan mahtava juttu, mutta jos niitä munasoluja on liikaa, eikä inssiä tehdä...)
-Mitä jos folliultraa ei saada
-Mitä jos, ovis osuu pe tai la eikä insiin päästä (emmä kyllä hirveesti inssiin usko, mutta clomien käyttöön kylläkin)
-Mitäs sitten, kun se testi näyttää ensikierrossakin negaa, ja sitten ja sitten... IVF?
-Mitäs jos raskaudun ja se on taas kohdunulkoinen?

-Ja viimesenä, miten hitossa mä saan ravattua työaikaan polilla???

Onneksi sain tänään lounaalla käytyä näitäkin kysymyksiä läpi ihanan ystäväni kanssa, joka jaksaa kuunnella näitä juttuja.