Ultra kuulumisia

"Täällä hän on ihan oikeassa paikkaa"

Mulla on viikon verran ollut pientä kipuilua oikealla alavatsalla, menin siis ultraan aika varmana siitä että raskaus on väärässä paikkaa. Edellisenä iltana itkin asiaa miehelle, tein suunnitelmat, että miten selviän. Mulla oli aamun toinen aika, mua ennen mennyt pariskunta sai naisen hymystä päätellen hyviä uutisia.

Lääkäri kysyi mun oireista ja voinnista ja kerroin vatsa kivusta. Lääkäri oli ihanan ymmärtäväinen ja sanoi, että tietenkin pelotta, katsotaan nyt mikä on tilanne. Ja pian ultraruudulla näkyi jotain ja lääkäri sanoi kaiken olevan hyvin.
Mä rupesin tietenkin itkemän ja hoitaja rauhoitteli mua ihanasti. Alkio oli viikkoihin nähden hieman liian pieni, mutta lääkäri ei pitänyt sitä hälyyttävänä.

Sain äitiyskortin ja kuvan mukaani. Hoitaja kehotti varailemaan neuvola-aikaa.

Soitto miehelle ja viesti ystävälle.

Nyt vain jännitetään ja toivotaan. Pienikokoisuushan saattaa ennakoida keskenmenoa, mutta näillä viikoille sille ei voi mitään. On mahtavaa, että mä ylipäänsä voin saada luonnollisesti raskauden kohtuun. Jos tämä menee kesken maailma romahtaa, mutta uskon että siitä sitten kuitenkin selvitään, mahdollisuudet uuteen raskauteen on kuitenkin olemassa.

Neuvola on varattuna kuun loppuun, toivotaan että sinne päästään.

HCG

Maanantaina 5+5 ja HCG 6040. Eli mikä tahansa on vielä mahdollista. Nyt vaan odotellaan ensi viikon ultraa. Vieläkin päälimmäinen tunne on pelko.

Pelottaa

Pelottaa ja väsyttää...

Olen nukkunut koko viikon tosi huonosti, heräillyt siinä 4-5 tunnin jälkeen ja sitten ei olekkaan uni enää tullut. Raskaustestien viivat eivät juurikaan ole tummuneet. Taita tämä raskaus nyt olla sitten tässä.

Muutaman päivän ehdin iloita, katsoin lasketunajan ja lueskelin alkuraskauden oireita ja odottajien keskkusteluja.

Unettomuutta lukuun ottamatta ei mitään oireita, tissikipukin lähes kadonnut.

Höh, mä oikeesti ehdin jo olla hetken onnellinen ja varma tästä. Katotaan nyt mitä huomenna sanotaan, kun soitan polille. Jos vaikka kävisi mittauttamassa hcg:n niin tietäisivähän epäilläkkö kohdunulkoista vai keskenmenoa.

Kun sitä vähiten odottaa

Että näin:

Kp 33/32. Ihmettelin tiputtelun puuttumista. Lauantaina testi näytti negaa, mutta eilen tulikin sitten plussa. Ja tänään hieman selvempi, ja ovistestikin näyttää hienoa plussaa.

Tunnelmat hyvin hyvin hämmentyneet. Tässä kierrossa en tosiaankaan uskonut plussaavani, ajatukset oli jo ensi kierron inssissä.

Jos menkat eivät ala maanantaihin mennessä soitan silloin polille ja varaan varhaisultran. Nyt vaan toivotaan, että tämä pysyy kyydissä ja on oikeassa paikassa. Pelottaa ihan älyttömästi, että tämäkin on kohdunulkoinen.

Paino

Mä oon koko elämäni saanut kuulla olevani laiha. Painoon puututaan vähä väliä. Töissä useampi ihminen on kommentoinut mun painoa, tyyliin "siis kamala kun sä oot laiha!!" Mun paino on kuitenkin ihan normaali rajojen sisällä, alipainoon on matkaa useampi kilo. Mutta, nähtävästi nykymaailmassa on oletuksena, että kaikilla on vararengasta.

Lihavan painoa ei kukaan julkisesti kommentoi tai sano, että nostappa paitaa että näen miten paksu olet (ja kyllä, vanhempi hoitaja pyysi mua töissä nostamaan paitaa, jotta hän näkee kuinka laiha olen).

Viime käynnillä polilla lääkärikin kysyi olenko laihtunut, kun näytän niin hoikalta. Sanoin painon olevan sama kuin viimeksi.

Olen lapsesta asti ollut hoikka, samoin kuin siskoni ja isäni. Myös äitini oli nuorena erittäin hoikka, alkaessaan odottaa minua alle 50-kiloinen.

Kun lapsen yritys kestää, rupeaa sitä etsimään itsestään syytä. Tiedän kyllä, että jos kuukautiset tulevat normaalisti eikä ole selvästi alipainoinen ei painon pitäisi vaikuttaa. Mutta, vaikuttaako se sittenkin? Pitäisikö tässä väkisin lihoa 10 kg? Ja miten sitä lihotaan, kun syön nytkin kaiken  mitä tarjotaan ja herkuttelen päivittäin?

Monissa lapsettomuusblogeissa saa lukea päinvastaisesta ongelmasta, mutta muistelen ainakin parista blogista lukeneeni kannssa laihuudesta. Hoikkuuskin voi olla ongelma, mutta onko se sitten todellinen syy lapsettomuudelle.

Kp 24

Kp on 24, oviksesta on vasta 6 päivää, vielä reilu viikko seuraaviin kuukautisiin. Ensi kierto ja siellä tehtävä inssi (siis toivonmukaan tehtävä) jännittää jo vähän. Ei niinkään itse insii, vaan kaikki muu siihen liittyvä.

Eli
-Kypsyttääk clomifen liikaa muniksia (kaksoset olisi kyllä ihan mahtava juttu, mutta jos niitä munasoluja on liikaa, eikä inssiä tehdä...)
-Mitä jos folliultraa ei saada
-Mitä jos, ovis osuu pe tai la eikä insiin päästä (emmä kyllä hirveesti inssiin usko, mutta clomien käyttöön kylläkin)
-Mitäs sitten, kun se testi näyttää ensikierrossakin negaa, ja sitten ja sitten... IVF?
-Mitäs jos raskaudun ja se on taas kohdunulkoinen?

-Ja viimesenä, miten hitossa mä saan ravattua työaikaan polilla???

Onneksi sain tänään lounaalla käytyä näitäkin kysymyksiä läpi ihanan ystäväni kanssa, joka jaksaa kuunnella näitä juttuja.

Ovis, kp 17

Alotin ovistestailun viime viikolla kp 12, odottelin ovista siinä 14 tai 15 päivällä. Mutta, ei seovis sitten osunutkaan tikkuun. Kun eilenkin näytti aika haaleeta viivaa, ajattelin lopettaa testailun. Aattelin, että en nyt vaan saanut sitä bongattua.

No, tänään testasin vielä varmuuden vuoksia. Ja sieltähän se ovis viiva ilmestyi.

Ei ihan yhtä tumma, mutta puolentoista tunnin pidätyksellä tulkitsen kuitenkin plussaksi

Perjantaina viimeksi hommailtu, mutta ehkä tänään vielä kerkee illemmalla. Mistäköhän johtuu, että ovis oli nyt näin myöhään? Mielestäni mulla ei nyt ole edes ollut stressiä tai mitään muutakaan outoa. Inssiä aatellen hyvä, että on myöhempään, kun jos ovis olisi nyt ollut pe (niinkuin lodotin, olisi ensi kierron oviskin varmaan ollut pe tai la, jolloin inssi olisi jäänyt tekemättä).

Nyt ruvetaan sitten taas kerran odottelemaan. Toivotaan parasta, vaikkei tässä enää jaksa oikein toivoa. Jospa ensi kuun clomit ja inssi...

Kaksi vuotta

Kaksi vuotta yritystä olisi sitten nyt täynnä.
Kiertojen lukumääräää en enää tiedä, kun en ole jaksanut kirjata kuukautisia enää ylös. Aika monta niitä kuitenkin on.

Ensimmäiseen yritys vuoteenhan ei tapahtunut mitään. Tokaan vuoteen mahtuukin sitten 2
kohdunulkoista ja yksi muutaman päivän testissä näkynyt plussa.

Kahteen vuoteen mahtuu myös lukemattomia itku- ja kiukkukohtauksia. Hirveästi surua ja pahaa mieltä. Lääkäreitä ja sairaalakäyntejä.

Tämä aika on mennyt todella nopeasti. Varsinkin tämä kevät on mennyt vauhdilla ohi. Katsotaan jatkaako aika juoksemistaan vai hidastuuko se, kun hoitojen aloitus lähenee.

Kp on nyt 10 ja ylihuomenna voinkin aloitella ovistestailun, toivottavasti tämä kierto  menee nopsaa, niin päästään (ehkä!!) ekaan insiin.

Ihana elämä

Se tunne, kun mahtavan bileillan jälkeen kävelee kotiin aamun sarastaessa ja lintujen laulaessa. Eilen vietin ihan mahtavan illan vanhojen luokkakavereiden kanssa siirtolapuutarhalla, grillattiin, höpistiin, laulettiin karaokea ja saunottiin ja juotiin viiniä. Ja elämä tuntui aivan mahtavalta. Hetkeen ei mitään puuttunut.

Odotin bussia kahden jälkeen ja katselin Paavalin kirkon kelloa, samaa kelloa on tullut tuijotettua monina bileöinä. Istuin ja odotin bussia. Mietin miten ihanaa on olla vastuussa vain itsestään ja vain itselleen. Hetkeen kukaan ei kaivannut minua, olin vapaa. Olisin voinut mennä mihin vain ja tehdä mitä vain.

Oli ihanaa tajuta, että elämä on kivaa ja se jokin puuttuva asia ei hetkeen painanut mieltä. Hetken ajattelin, että on tässä lapsettomuudessa ollut se hyvä asia, että olen saanut nauttia nuoruudesta täysillä.  Olen valmis katsomaan, mitä elämä on minulle varannut. Jaksan odottaa, kunhan vain odotus joskus palkitaan.

Suunnitelukäynti chek!

Nyt se sitten viimmein oli, suunnittelukäynti. Yllättävän nopsaa tämä 6 viikkoa meni. Nyt pitäisi odottaa toiset 6 viikkoa ja sitten, jos kaikki menee hyvin, olisi eka inssi.

Eli suunnittelukäynti meni näin: uusi nuori lääkärinainen, joka oli tosi mukava, otti vastaan ja selitti miten edetään, allekirjoitettiin paperit ja ultrattiin mut. Sitten käytiin molemmat taas antamassa hiv ja hepatiitti näytteet.

Suunnitelma olisi seuraava, aloitetaan insseillä, joissa tukilääkitykseenä ainoastaan clomit. Eka inssi olisi voitu tehdä jo tässä kierrossa, mutta folliultra aikoja ei ollut. Jos ekat inssit menee hyvin niitä voidaan lääkärin mukaan tehdä 5-6, meillä kun olisi lääkärin mielestä hyvät mahdollisuudet onnistua niillä (15 % per kerta ja kuuden kerran satsilla onnistumistulos olisi 50 %, onko se sitten hyvä?). Ainoa pelko liittyy siihen, että mun nuoren iän takia clomit tuottaa liikaa munasoluja.

Lääkäri oli myös sitä mieltä, että vaikka munasolut olisivat poistetun tuuban puolella on silloinkin ihan hyvät tsäänssit onnistua. Nyt sitten odotetaan kuukausi ja sitten varaamaan ekaa folliultraa.

Käynti oli mukva, lääkäri tuntui kuuntelevan mua ja otti todesta mun pelon ohuesta limiksestä. Lääkäri oli sitä mieltä, että clomit sopivat kuitenkin, koska mun limakalvo oli nytkin (kp 3) ihan ok-näköinen, clomeilla on kuulemma myös helpompi muutella annostusta, jos vaste on liiaallinen/liian vähäinen.

Niin ja kesätauonkaan ei perjaatteessa pitäisi vaikuttaa insseihin, niitä tehdään läpi kesän. Ainoastaan ajoista voi ajoittain olla pulaa. Eli katsotaan nyt kesä, että mitä tapahtuu...

Ei vieläkään meidän vuoro

Kp 25 ja ekat tiputtelu tipat bongattu, voi miten kivaa!! Ei sit vieläkään meidän vuoro... Jotenkin kuitenkin mieli pysynyt positiivisena. Miten sitä voisikaan olla allapäin, kun on näin ihana ilma?

Eilen kävin työpäivän jälkeen heittämässä talviturkin. Töissä oli kuuma ja ullkona vielä kuumempi, joten mä hyppäsin alusvaatteisillani jokeen (odotin hetkeä, jolloin ei ollut ohikulkijoita). Kylmähän se oli, mutta se oli mahtava sponttaani hyvänmielen teko.

Tasan viikon päästä olisi se lapsettomuuspolin suunnittelukäynti. Pikkusen jännittää, että mihin siellä päädytään. Ennen kesätaukoa ei ainakaan mitään ruveta tekemään, mutta jospa saatas alkusyksylle suunnitelmia. Ei kai ne enää voi lähettää meitä takas kotiin yrittämään? Eihän?

Ovis

Kp 15  ja ovistesti näytti plussaa. Eipä tässä muuta. Kohta lähetään miehen kanssa pyöräilemään Arabianrannan Dylaniin brunssille, saa nähdä onko se niin hyvä kun on kehuttu. Ihanaa, kun täältä uudesta kodista on niin lyhyt matka kaikkialle.

Huomenna vieteään äitienpäivää, pitäisi ehtiä kakkukin vielä leipomaan jossain välissä. Äitienpäivä ei herätä negatiivisia tunteita, toivon vain, että joku vuosi mäkin saan sitä vietää äitinä.

Tyytyväinen

Juuri tällä hetkellä olen tyytyväinen elämään. Onnellinen. Positiivinen mieli on ollut valloillaan jo muutaman viikon.

Miksi? Tekeekö sen meidän ihana uusi asunto, joka on aikalailla täydellinen. Vai tekeekö sen kevät? Vai se, että olen tosissani löytänyt liikunnan riemun pitkän tauon jälkeen. Nykyään oikein hihkun jumppiin ja juoksulenkeille.

Vai tekeekö sen oivallus, että ei muidenkaan elämä ole oikeasti helppoa. Jotenkin tuntuu, että olen vasta viime aikoina tajunnut, että me ei olla ainoita joilla on elämässä vaikeuksia. Tottakai, mä olen aina tiennyt sen. Mutta, viime aikoina on tullut ilmi kavereilta pettäviä poikaystäviä, tuulimunaraskauksi, vakavia sairauksia, läheisten sairauksia ja muuta ikävää. Asioita jotka saavat miettimään, että miten ihmiset jaksavat elää niinkin normaalia elämää vaikeina aikoina.

Tajusin, että tällä hetkellä mun elämän ainoa ikävä asia oon lapsettomuus. Voin olla kiitollinen ihanista perheenjäseistä, kavereista ja ystävistä, avomiehestä, koirasta, kämpästä ja mikä tärkeintä tervedestä.

Edessä on ihana kesä, mahtavia bileitä, loppukesästä matka lämpöön. Voin siis olla varsin tyytyväinen elämääni.
(Toivottavasti tämä olotila ja positiivisyys pysyvät pitkään päällä).

Vauva-uutisia

Mun tää melkein kahden vuoden yritysaika on ollut siitä helppo, ettei tähän ole mahtunut yhtään tuttujen raskauksia. Nyt uuden työpaikan myötä tilanne on kuitenkin muuttunut ja eilen sain kuulla jo toisen raskausuutisen muutaman viikon sisällä.

Uutinen esitettiin mulle kuitenkin tosi  hyvin. Sen kertoi vanhempi hoitaja hoitotyön lomassa (tämä hoitaja on selvillä meidän tilanteesta). Hän sanoi suurin piirtein näin "Tiesitkö jo, että X odottaa vauvaa? Se on hyvä, se ei ollut niillekkään mikään itsestään selvyys" ja sitten hän vielä toivoi, että me nuoret hoitajat saataisiin kaikki vauvoja pian, kun vauvamahat ja vauvat on niin ihania.

Vaikka uutinen surettaa ja vähän kiukuttaa, niin pakko olla onnellinen toisen puolesta. Vaikka en sen tarkemmin vaikeuksista tiedä, niin vaikeuksien maininta helpottaa omaa suhtautumista asiaan. Työkaveri esitti asian juuri niinkuin se on paras esittää, huomaavaisesti, mutta ei mitenkään muuten asiaa korostaen. Mulla on kyllä ihania työkavereita.

Kipu

Nyt se kuukautiskipu sitten räjähti päälle. Kiva. Ihan kuin, mulla ei olis tälle päivälle mitään muuta tekemistä, kuin kivuissa kärvistelyä.

Kp 27/28

Tuhru lisääntyy, menkat alkaa varmaan vuorokauden sisällä. Toivottavasti alkaisivat jo tänä iltana, niin huomisissa bileissä ei tarvitsisi kärvistellä pahimmissa kivuissa.

Tässä kierrossa menkat aiheuttaa lähinnä surua. Ei vieläkään ollut meidän vuoro.

Päivitystä pitkästä aikaa

Kirjoittaminen on saanut nyt vähän taukoa. Lapsettomuusblogit eivät, joka päivä on tullut töissä luettua blogeja. Oma kirjoittaminen on ollut tauolla ajanpuutteen ja kyllästymisen takia.

Olen kyllstynyt tähän kaikkeen.

Aika on myös mennyt kauheeta vauhtia. Olen nähnyt kavereita, hoitanut muutto juttuja ja tehnyt töitä. Pääsiäinenkin meni kokonaan töitä tehdessä.

Nyt on pitkästä aikaa tyhjä vapaapäivä. Aamulla kävin juoksemassa ja nauttimassa ihanasta kevät ilmasta!

Ovistestissä oli plussa kp 14, oltiin juuri silloin Tallinnassa viettämässä minilomaa ja hyvin ehdittiin hyödyntää ovista kp 13, 14 ja 15 stressittömissä lomatunnelmissa.

Nyt odotellaan vaan. Kp on nyt 24 ja vähän tuhrua tullut ja menkkoja enteilevä päänsärky alkanut. Joten taitaa tämä kierto valitettavasti kuitenkin negaan päättyä.

Suunnittelukäynti varattuna

Soitin eilen polille ja sainkin hoitojen suunnittelu ajan. Se vain on vasta 28.5! Seitsemän viikon päästä.

Jotenkin luulin, että nyt ei tarvitsisi jonotella hirveen pitkään, kun meillä hoitosuhde on kuitenkin jo olemassa. Olin ajatellut, että ajan saisi ehkä kuukauden sisään.

Tässähän ehtii tämän kierron lisäksi tulemaan vielä yksi kokonainen kierto ja seuraava alkamaan. Ja jos silloin on juuri uusi kierto alkanut niin sehän tarkoittaa sitä, että hoitoa joutuu odottamaan ainakin yhden kuukauden (jos ne edes meitä hoitoon ottavat). Ja sitten on se kuuluisa kesätauko.

Onko Naikkarilla oikeesti näin pitkät odotus ajat? Kun sitä  meidän ekaa aikaa viime vuonna odotettiin vain kuutisen viikkoa.

Ärsyttävää. Aamulla polille soittaessani olin toiveikas, mutta 7 viikon odotus sai kyllä  loppu työpäivän menemään äärettömän ärsytyksen vallassa.

Plääh, pikkusen alkaa mietityttämään yksityiselle meno. Siellä ehtisitässä ajassa jo tehdä vaikka mitä...

Kp 7

Hassua, miten siihen että lapsen saaminen kestää tottuu. Yksi tuttu on nyt raskaana muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen. Mä vaan mietin, että mitä hittoa voiko se oikeesti käydä näin nopeasti? Ja nämä yrittäjät, jotka ovat ekasta kierrosta raskaana, siis mitä? Eikö se kestäkkän kaikilla vähintään vuotta?

Musta tuntuu ihan luonnolliselta, että kaksi vuotta yritystä lähenee. Mä jotenkin aina ajattelinkin että tämä prosessi kestää. Oisin ollut tosi hämmästynyt, jos oisin tullut nopsaa raskaaksi. Vasta abaut 9kk päästä rupesin miettimään, että tämä yritys taitaa kestää. Mulla on ollut aina tosi vahva tunne, että en tule helposti raskaaksi, ilman mitään syytä. Mites muut yrittäjät, oootteko ollut hämmästyneitä, kun lasta ei heti kuulukkaan?

Ensi viikolla ajattelin soittaa lapsettomuuspolille ja pyytää uutta aikaa. Viime käynnistä on nyt kulunut lähes puoli vuotta (mihin tää aika katoaa???). Alkaa vähän jännittämään, että mitä sieltä sanotaan...

Paha olla

Menkat päättikin sitten alkaa jo sunnuntaina, kp 24. Tiputtelu jäi yhteen päivään.

Tuntuu pahalta. Pahemmalta kuin pitkään, pitkään aikaan. Miksi? En tiedä. Viimeksi olen kunnolla itkenyt uudenvuoden yönä, nyt sitten olenkin itkenyt sunnuntai illan ja eilis aamun ja vielä vähän tänä iltana.

Sunnuntai iltana sain miehenkin kanssa riidan aikaan, ihan mitättömästä asiasta. Oli niin paha olla, kai mä halusin toisellekkin pahan olon.

Tuntuu niin pahalta. Itkettää, kiukuttaa, on surkea olo. Paha olo tuntuu ihan fyysisenä kipuna, sydänsärkynä.

(Kai tää on jotain kevät alakuloa ja toivottavasti seuraava kirjoitus on valoisampi).

Tip tip

Oon nyt nähtävästi saanut tiputtelun riesakseni. Tämä on nyt neljäs kierto peräkkäin, jossa tiputtelua/tuhru vuotoa tulee. Aikaisempina kuukausina tiputtelu on alkanut 2 päivää ennen menkkoja (kp 28-29), mutta nyt on vasta kp 23!

Eli tää tiputtelun alkaminen vain aikaistuu. Pläääh. Tää  ei oo yhtään kiva juttu. No, eipä tarvii tehä r-testiä, kun tää tuhruvuoto paljastaa kuukautisten olevan tuloillaan...

Ovis?

Tänään on kp 13 tai 14, riippuu vähän laskenko kp 1 olleen se päivä kun tiputteli kunnolla vai seuraava (sitä saamarin tiputtelua, kun on nyt ruvennut olemaan joka kierron lopussa...).

Eilen sain aika vahvan viivan liuskatestiin, ajattelin että ovis olisi tänään. Mutta, mitä ihmettä tän aamun testin viiva oli jo reilusti eilistä haaleampi.

Yleensä ovis on ollut kp 15, viime kierrossa vasta kp 17. Niin miten se nyt sitten olisikin ollut jo kp 12 tai 13. Niin ajoissa? Vaihteleeko oviksen paikka tosiaan näin paljon?

Eilen onneksi illalla ehdittiin heilutella peittoa, kun tänään ei oiken kerkeä.

Täytyy testata vielä huomenna, että mihin suuntaan viivojen vahvuudet menevät.

Asiasta puhuminen

Nyt sitten tietävät työkaveritkin meidän tilanteen.

Oltiin työporukan risteilyllä ja siellä tuli taas esille, että koskas me se lapsi tehdään? Kerroinpa meidän tilanteen aika avoimesti. Ja huh, että oli helpottavaa puhua. Kun sain oman asian kerrottua, paljastui että ei se lasten hankkiminen muillekkaan niin helppoa ole/ole ollut. Sain ihanasti tukea ja ymmäryystä.

Nyt sitten voi vastata rehellisesti kysymyksiin. Ja jos me sinne hoitohin joudutaan ja päästään, voi töissä sanoa rehellisesti miksi tulee poissaoloja.

Viime viikonloppuna asioista tuli puhuttua kavereiden kanssa. Sieltäkin tuli tukea ja lohdutusta. Minä ainakin voin suositella lapsettomuudesta puhumista, helpottaa omaa oloa todella paljon. (Ja ehkä ne "muut" ihmiset tajuavat, että ei niitä lapsia tehdä silloin kuin itselle ja kalenteriin sattuu sopimaan parhaiten. Vaan niitä lapsia saadaan, jos saadaan)

Mä haluan nyt ja heti!!!

Mä haluan tulla raskaaksi ja mä haluan sen vauvan. Nyt, heti!!! Olen niin täysin kyllästynyt tähän välitilaan ja odottamiseen. Kyllästynyt, tympääntynyt, väsynyt, kiukuissani. Minä haluan ja haluan heti.

Eikö haluaminen muka riitä? Mutkun mä haluuuuun!!!!!!!Mä haluun vauvan. Nyt! En joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan NYT.

Tiedätkö tunteen?

Nega

Täysin puhdas negatiivinen, vailla edes pientä haamua tai viivanpaikkaa. Ei siitä sitten sen enempää.

Kai mä jo muuta ehdin toivoa, päätellen siitä, että unet jäi viime yönä kolmeen tuntiin, kun niin jännitti. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä.

Kuukauden päästä saakin sitten ottaa taas yhteyttä lapsettomuuspolille.

Ja kuva

Tässä vielä kuva viivanpaikasta

B-vitamiini = viivanpaikka?

Sain viime kierrossa viivanpaikkoja David-testeihin. Ikinä ennen en ole haamuja/viivanpaikkoja saanut. Ajattelin, että jospa vika on testeissä. Tähän kiertoon mulla on Sofin testejä, alotin eilen testaamisen ja sain hyvin haalean viivan. Tänä aamuna sama juttu.

Ehdin hetken jo innostua, Sofit kun ei ennen ole mitään antaneet. Pelkää puhdasta negaa. Mutta, viivassa ei kyllä ole punaista, se on harmaa. Eli kyllä se se kuuluisa viivanpaikka on.

Sitten, rupesin miettimään, että miksi nykyään saan viivanpaikkoja, kun ei niitä ennen ole ollut. Aiheuttajana taitaa olla B-vitamiini. Olen nyt syönyt sitä pari kuukautta. Pissa on mielestäni haissut aiempaa voimakkaammin.

B-vitamiini on vesiliukoinen ja pieni googlailu paljasti, että B-vitamiini voi aiheuttaa pissaan hajua ja värimuutoksia.

Eli, tadaa, syynä taitaa oikeastikkin olla B-vitsku eikä alkava raskaus. Hetken ehdin jo innostua....

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai ehdotuksia, että miksi nykyään saan viivanpaikkoja?

Pukkarilla keskusteltu

Iltavuoron päätteeksi pukkareille kävellessä kerroin parille työkaverille uudesta kämpästä ja siitä, että se on yli 70 neliön kolmio (niin me saatiin se!!!).

Työkaveri: Sinne tulee sitten kohta vauva.
Minä: Noh, ehkä joskus.
T: Jos ei oo jo tulossa....
M: Ei kyllä oo vielä!
T: Kohta, kohta.
M: Ei sitä tiedä tuleeko ikinä. 
T: No, varmasti tulee!
M: Ei ne kaikille niin helposti tule...
T: Niin no ei taida tullakkaan.

Että tällasta eilen illalla. Multa ei ookkaan oikeestaan ikinä kysytty lapsista, nyt kolmion oston myötä useampi on esittänyt lapsi veikkauksia. Mua ei ihme kyllä ahdista kysymykset yhtään. Päin vastoin, hymyilytti, että tietäisitpä vaan, kuinka niitä lapsia tehdään ja tehdään. Mutta, on se vähän hassua, että ihmiset niin suoraan näitä kyselyitä heittää.

Kolmion ostaminen ja vakityöpaikka, joo-o aika vaikea arvata, että lapsi olisi ajankohtainen. Vielä, kun mun kroppakin tajuaisi sen...

Stressiä ja ovista

Mulla on ollut viimeiseet pari viikkkoa ihan älytön stressi. Ollaan oltu kiinnostuneista eräästä asunnosta ja pankissa käymiset/tarjousten jätöt/oman asunnon myynti ja kaikki muu siihen liittyvä on saanut mut nukkumaan ihan älyttömän huonosti. Vatsassa lepattelee koko ajan perhosia ja jännittää ihan hirveästi, että miten tämä tilanne etenee. Lisäksi koulu ja työ aiheuttaa oman lisänsä stressiin ja parisuhdekkin stressaa.

Kaikki tämä jännittäminen on saanut kierronkin sekaisin, odottelin ovista su ta ma, mutta nyt vasta tänään kp 17 viivat vahvistuivat tasavahvoiksi ja digigin hymyili. Mahtavaa, nämä olivat nimittäin kaksi viimeistä testiä (täytyykin muistaa tilata lisää).

Otetaan nyt sitten vielä piinapäivien stressi tähän pälle ja sillä taataan että uniongelmat jatkuvat vielä pari viikkoa....

(Sen kämpän ostaminen muuten pelottaa aivat erikoisesti, siinä kun olisi se kuuluisa tyhjä huone ja paljon lapsia naapureina. Aiheuttaako se huonoa onnea? Tuntuuko pahalta nähdä se tyhjä huone joka päivä?)

Elämätapa muutos

Olen huomannut elämäni ihan liika "sitten, kun meillä on se..." elämää. Olen 1 vuoden ja 8 kuukautta odottanut, että tulen raskaaksi. Nyt tähän on tultava muutos! Mieskin on valittanut, miksemme tee ikinä mitään yhdessä.

Liityin kuntosalillee ja aloitin eilen kaymällä hot joogassa (aivan ihanaa, koko tunnin aikana ei kerennyt ajattelemaan mitään muuta kuin omaa kehoa). Yritän myös keskittyä hieman enemmän tähän parisuhteeseen. Varasin meille stand up -liput ensi kuun alkuun. Täytyy ruveta elämään tätä elämää, eikä vain odottamaan ja pelkäämään tulevaa.

Positiivinen asenne siis kehiin.

Ruokavalioonkin aion panostaa ja olenkin lisännyt tuoreiden kasvisten syöntiä ja proteiinien syöntiä. Muilta osin ravinto onkin aikalailla kunnossa.

Menkat alkoivat parin päivän tiputtelun jälkeen ja jäivät melko niukoiksi, kp on 3 ja vuoto jo lähes ohi. Pieni pelko uudesta ku:sta painaa takaraivossa, mutta täytyy odottaa muutama päivä ennen kuin voin varmistus raskautestin tehdä.

Nyt vain täytyy odotella ja toivoa parasta. Ja keskittyä elämään tätä ainutta elämää!

Tiputtelua

Ei o totta, tiputtelua mulla? Ikinä ennen ei ole ollut ennen kuukautisia mitään tiputtelua. Mulla on aina alkaneet ensin kivut ja siitä noin 2 tuntia eteenpäin kunnon vuoto. Mutta, nyt kahdessa kierrossa tiputtelua. Viime kierrossa en jotenkin edes tajunnut asiaa, huomasin viime kieron 28 päivänä verta, mutta menkat alkoivatkin kunnolla vasta 30 päivä. En jotenkin tajunnut että kaksi päivää oli tiputtelua/tuhrua, kun se on mulle niin epätyypillistä

Eilen illalla alkoi sama tuhruvuoto ja tänäään hommailun jälkeen sitä tuli enemmänkin, mutta menkkoja odotellaan taas vasta tiistaille.

Mistä ihmeestä tämä nyt johtuu? Ja jos tiputtelua alkaa olla enmmän, millä sitä hoidetaan?

Voihan doula!

Tässä viikollamenin kahville kaverini kanssa. Ei oltu nähty aikoihin ja olin jo pitkään odottanut juoruilua ja kuulumisten vaihtamista. Kaveri oli yksi vanhimmista ystävistäni, ollaan tunnettu ala-asteelta asti. Odotin erityisesti, että saan päivittää omat kuulumiset, tämä kaveri kun on yksi ensimmäisistä jotka saivat silloin aikoinaan kuulla meidän vauvan-yrityksestä.

Päästiin sitten tuttuun kahvilaan ja saatiin pieni pöytä täydestä salista. Pian viereiseen pöytään istahti kaksi nuorta naista. Pöytiemme väli oli alle puoli metriä, että ihan vieressä istuivat. Toinen naisista oli näkyvästi raskaana.

Vaikka yritin keskittyä jutteluun kaverin kanssa, kuulimme väkisinkin naapuripöydän jutut. Viereisessä pöydässä oli doulan ja mahdollisen uuden "asiakkaan" ensitapaaminen!

Oli vähän vaikea keskittyä meidän juttuihin, kun naapuri pöydässä käytiin hyvin yksityyiskohtaisesti läpi kaksi aiempaa synnytystä ja tuleva synnytys. Puhuttiin repeämiset
ja kaikki muut vähemmän mukavat jutut.

Siinä sitten minä yritin puhua meidän lapsettomuuskuvioista. Mietin vain, että kuulivatko naapuri pöydän naiset meidän jutut vai olivatkohan uppoutuneet täysin omaan keskusteluunsa? Noh, mielenkiintoinen heidän keskustelunsa toki oli, mutta jokin hieman yksityisempi paikka kuin täpötäysi kahvila olisi voinut olla mukavampi noinkin intiimeille jutuille...

Toiveikkuus

Kiertopäivä on nyt 21 ja toiveikkuus puskee taas läpi ajatuksissa. Ei toiveekkuus juuri tätä kiertoa kohtaan vaan enemmänkin usko siihen, että joku päivä me onnistutaan. Ehkä tänä, ehkä ensi vuonna. Suurin syyllinen toiveikkuuteen taitaa olla blogimaailman plussaamis aalto. Moniin mun lukemiin blogeihin on se plussa nyt tullut.

Tositosi paljon onnea teille kaikille plussaajille!!! Ja toivotaan, että me muut tullan vielä joskus perässä.

Ihanaa miten moni on jo onnistunut. Tilastollisesti noin 85 % pareista onnistuu ensimmäisen vuoden aikana ja lopuista 15 % puolet onnistuu seuraavan vuoden aikana. Eli
ihan ymmärrettävää, että näitä plussia tulee, vaikka välillä meistä jokainen on vajonnut epätoivoon. Ja vielä useampi onnistuu hoitojen avulla. Omalla kohdalla on kuitenkin reiluun puoleentoista vuoteen mahtunut kaksi plussaa, jaksanko uskoa kolmanteen? Ja tarkoittaako se kolmaskaan mitään?

Ketkähän meistä plussaavat vielä tämän vuoden aikana? Taas olisi sille kristallipallolle ja ennustajalle käyttöä.

Kp 15 ja ovis

Kp on nyt 15 ja aamulla se ovis ilmestyi odotetusti tikkuun. Viime kierrossakin ovis oli kp 15, joten ainakin tällähetkellä tuntuu kroppa toimivan säännöllisesti. Eilen tuli puuhailtua ja tänään toivottavsti illalla, kunhan mies tulee koulusta voidaan vielä jatkaa. Sitten alkaakin piinapäivät ja odotellaan ja toivotaan parasta.

Olen kyllä luopunut aikalailla uskosta, että se plussa sieltä luonnollisesti tulisi ja ruvennut odottelemaan hoitoja. Polillehan saa soitella maaliskuussa ja varata aikaa. Kovasti jo sitä odottelen.

Kuvat ovistestien tuloksista

Kp 13, 14 ja 15

Vessan kaapissa oleva testilaatikkoni testeineen

Testilaatikkoni sai joku aika sitten taas täydennystä, kun tilasin raskauskeijulta lisää testejä. Huomasin silloin, että sinne oli tullut uusia tosi herkkiä raskaustestejä, joiden luvataan näyttävän raskaus jopa 6 päivää ennen menkkojen alkamista. Vähän teki mieli tilata, mutta totesin niiden olevan vähän turhan hintavia (ja vähän turhiakin...).

Kun kroppaan ei voi luottaa

Olen aina tullut hyvin toimeen kroppani kanssa, se on toiminut ilman kummempia ongelmia. Olen tiennyt mihin kroppani pystyy ja mihin ei. Olen voinut luottaa kehooni, kun olen juossut, kiipeillyt tai muuten käyttänyt sitä. Tavallisia flunssia enempää ei ole juuri tullut sairastettua.

Mutta, nykyään en enää voi luottaa kehooni. Alkuun ehkäisyn pois jättämisen jälkeen kuukautisia ei kuulunut pitkiin aikoihin, tusikin edes ovuloin. Lopulta Terolut-kuuri buustasi kropan siltä osin kuntoon. Kohdunulkoinen kuitenkin muutti luottamukseni kehooni täysin. Pikkuhiljaa luottamus palautui, vain jotta uusi ku voisi viedä hauraan luottamuksen.

Nyt en uskalla luottaa kehooni yhtään. Pelkään koko ajan, että viimeisimmät kuukautiset olivatkin vain valetta ja jossain sisuksissani on taas jotain pielessä. Tänään tehty negatiivinen raskaustesti hieman hillitsee pelkoani, mutta muutaman viikon päästä pelko palaa.

On kamala tunne, kun pelottaa. Minun piinapäiväni eivät osu ovulaation ja menkkojen väliin vaan aikaan menkkojen ja testauksen välillä. Tämä aika on raskasta, koko ajan haluaisin uskoa ja luottaa tulevaisuuteen, mutta pelko kuiskii korvaani että tuskin tulen koskaan onnistumaan.
Tänän on kp 9 ja ovistestailun saa aloittaa taas muutaman päivän päästä. Jostain olisi kaivettava se toivominen taas ja unohdettava pelko ja epätoivo.

Kp 3

Kp 3 menossa ja menkat lähenee jo loppuaan. Alkukierto on aina niin tylsää aikaa. Täytyy varmaan yrittää keskittyä muuhun elämään välillä. Olin viikon verran vapailla ja tarkoituksena oli keskittyä kouluhommiin, no empähän tehnyt mitään. Jospa nyt oikeasti keskittyisi muutaman viikon ajan kouluun ja töihin.

Miksi?

Tänään on kp 27 ja testi näytti odotetusti negaa. Mulla on ollut tapana testailla usein, alkuun syynä oli pitkä kierto. Halusin olla varma, etten ole raskaana vaikka kierto venyi yli 40 päivän. Nyttemmin taas on ollut helpompaa saada nega, kuin nähdä veri alkkareissa. Ajoissa testattu nega on saanut minut kantamaan kuukuppia mukana, jotta välttyisin ikäviltä yllätyksiltä.

Tällä kertaa en ole niin pettynyt kuin monesti. Oviksen aikaan oli pientä kipua vasemmalla puolella ja ajattelin jo sieltä asti, että munasolu taitaa irrota vasemmalta puolelta, eli epätodennäköistä hedelmöittymisele. Mielessä pyösi kuitenkin, että miksi tämä on niin vaikeaa meille?

Olen normaalipainoinen, en tupakoi, syön terveellisesti ja liikun. En ole sairastanut sukupuolitauteja, minulla ei ole myöskään muita asiaa vaikeuttavia sairauksia. Taloudellinen tilannekkin on hyvä ja parisuhde kunnossa. Miksi me siis ollaan yritetty yli puolitoista vuotta? Miksi hedelmöittyneet munasolut eivät ole löytäneet tietään kohtuun?

Ja: miksi se on kaikille muille paljon helpompaa? Kysyn vaan.

Miksi? Miksi? Miksi? Mikä tämän tarkoitus on? Voisiko joku kertoa, miksi tämä on niin helvetin vaikeaa????

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Niin se vuosi sitten taas vaihtui. Eilen oli dpo 9 ja aamulla tein r-testin, aika aikaisin, mutta halusin tarkistaa asian. Tyylipuhdas negahan se oli, ei mitään. Tällä kertaa ei negatiivinen tulos niin masentanut. Pääsimpähän viettämään vuoden vaihdetta kunnolla.

Vietettiin uutta vuotta kotibileiden merkeissä. Aloiteltiin jo iltapäivällä saunomalla ja siitä sitten ilta jatkui syömisten, juoruilun ja ilotulitteiden kera. Tuli todettua, että elämä on tällä hetkellä aika kivaa ja vuosi vaihtui todella positiivisella ja iloisella fiiliksellä.

Menkat alkavat todennäköisesti sunnuntaina tai maanantaina, nyt vaan odotellaan niitä ja uutta kiertoa. Jos vaikka tämä vuosi 2014 olisi se vuosi, joka tuo sen oikean plussan. Vauvaa en uskalla tälle vuodelle toivoa, mutta jos sen raskauden saisin.