perjantai 31. tammikuuta 2014

Voihan doula!

Tässä viikollamenin kahville kaverini kanssa. Ei oltu nähty aikoihin ja olin jo pitkään odottanut juoruilua ja kuulumisten vaihtamista. Kaveri oli yksi vanhimmista ystävistäni, ollaan tunnettu ala-asteelta asti. Odotin erityisesti, että saan päivittää omat kuulumiset, tämä kaveri kun on yksi ensimmäisistä jotka saivat silloin aikoinaan kuulla meidän vauvan-yrityksestä.

Päästiin sitten tuttuun kahvilaan ja saatiin pieni pöytä täydestä salista. Pian viereiseen pöytään istahti kaksi nuorta naista. Pöytiemme väli oli alle puoli metriä, että ihan vieressä istuivat. Toinen naisista oli näkyvästi raskaana.

Vaikka yritin keskittyä jutteluun kaverin kanssa, kuulimme väkisinkin naapuripöydän jutut. Viereisessä pöydässä oli doulan ja mahdollisen uuden "asiakkaan" ensitapaaminen!

Oli vähän vaikea keskittyä meidän juttuihin, kun naapuri pöydässä käytiin hyvin yksityyiskohtaisesti läpi kaksi aiempaa synnytystä ja tuleva synnytys. Puhuttiin repeämiset
ja kaikki muut vähemmän mukavat jutut.

Siinä sitten minä yritin puhua meidän lapsettomuuskuvioista. Mietin vain, että kuulivatko naapuri pöydän naiset meidän jutut vai olivatkohan uppoutuneet täysin omaan keskusteluunsa? Noh, mielenkiintoinen heidän keskustelunsa toki oli, mutta jokin hieman yksityisempi paikka kuin täpötäysi kahvila olisi voinut olla mukavampi noinkin intiimeille jutuille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti