Ovulaatiotestit

Niin kun mä päätin, että tässä kierrossa en testailisi. En sitten ollenkaan. Tarkoitus oli antaa mennä vaan, mutta jotenkin sorruin tässä taas pissitikkuihin. Aloitin testaamisen toissapäivänä (kp 13), silloin ja eilen oli negaa. Tänä aamuna testi näyttikin sitten ovulaatioita.

Tosin mulla tulee viivatikkuihin aina melko vahva viiva, mutta tämän aamunen näytti aika tummalta. Ehkä.

Mies oli jo ehtinyt lähteä kouluun ja mulla on iltavuoro. Eli jos, se nyt olisi ovulaatio, ehtisi sitä hyödyntää vasta 12 tunnin päästä. Ja mitä, jos se onkin silloin jo myöhäistä!? Ainiin, olihan meillä eilen. Ja perjantaina. Mutta, paniikki iskee silti. Teenkö tarpeeksi asian eteen. Mieli teki soittaa Mies kotiin, mutta se olisi taatusti nauranut ja käskenyt lopettaa hätäilyn. Ja oikeassahan se olisi. Testit ei siis ainakaan mulla vähennä stressin määrää. Päinvastoin, rupean stressaamaan ihan turhia.

Niin ja voihan se ovulaatio olla vasta huomennakin, ne viivatikut kun on omalla kohdallani monitulkintaisia. Ja toisaalta, jos munasolu olisi irronnut vasemmalta puolelta, on sen hedelmöittymisen todennäköisyys aika pieni (multahan poistettiin vasen munatorvi kesällä).

Kaikki valmiina

Sitten kun meille tulee se vauva niin... Tällälailla on tullut viimeisen vuoden aikana puhuttua ja mietittyä monta monta kertaa. Pikkuhiljaa lause on alkanut vaihtumaan muotoon: Jos meille tulee se vauva niin... Odottaminen tuntuu pahalta, monilla on 16 kk pillereiden lopettamisen jälkeen puolivuotias vauva. Vauva joka harjoittelee liikkumista (ehkäpä sillälailla söpösti hyljemäisesti ryömien) ja totuttelee uusiin ruokiin ja oppii joka päivä jotain uutta. Vauva joka kasvaa ja kehittyy.

Meillä ei ole vielä mitään. Ei yhtään mitään. Pelkästään suunnitelmia ja toiveita, joiden toteutumisesta ei ole mitään takeita.

Mulla on suunnitelmat selvillä, tiedän mihin pinnasänky laitettaisiin. Kenet pyytäisin kummiksi. Mielessä on täydellinen pojan nimi. Tiedän millaiset vaunut haluaisin (sellaiset kolmipyöräiset juoksurattaat värikkäällä kankaalla). Tietäisin millaisiin vaatteisiin haluaisin lapseni pukea ja tiedän mistä kaupasta löytyy aivan ihanat lakanat pinnikseen.

Ja miten paljon haluaisinkaan halata ja pussata omaa lasta. Miten paljon haluaisin nähdä Miehen pörisyttelemässä ja kutittelemassa lapsen vatsaa. Kuinka paljon haluaisinkaan etsiä vauvan naamasta minun ja Miehen tuttuja ja rakkaita piirteitä.

Lapsettomuuspolin aikaan on enää kolme yötä. Sitten toivottavasti ollaan vähän lähempänä suunnitelmien ja toiveiden toteutumista.Toiveiden, joihin jaksan vielä uskoa joka kuukausi. Toiveiden, jotka kuitenkin ovat tähän asti joka kuukausi karanneet tavoittamattomiin.

Kp 6

Kierron alku menee aina niin hitaasti. Viikko vielä kriittisiin päiviin. Alkukierrosta olen aina täynnä toivoa ja uskon, että ehkäpä tässä kierrossa tärppää.

10 päivää enää ennen lapsettomuuspolin ekaa aikaa. Jännitää jo, mitä siellä sanotaan. Paperitkin on jo valmiiksi täytetty.

Keväästä asti olen syönyt Terolutteja kierron 15-24 päivä lyhentämään kiertoa. Mietin, että jospa tässä kierrossa jättäisikin syömättä, näkisi onko kierto lyhentynyt.

Apua elintavoista?

Näin alkukierrosta tulee mietittyä, että kauanko tämä yrittäminen vielä kestää. Mitataanko aika viikoissa, kuukausissa vai vuosissa? Selvää on, että lapsi me halutaan. Jos ei omaa saada, niin ollaan sovittu että adoptiolapsi on molempien mielestä hyvä ajatus. Tosin, siihen että molemmat ollaan 25-vuotiaita on vielä 3 vuotta, tänä aikana ehitään hyvin koittamaan vaikka mitä.

Alkukierrosta mietin muutenkin aina elämäntapojani. Mihinkään ihme konsteihin en ole ruvennut, ainakaan vielä. Ainoastaan juon päivittäin 1rkl omenaviinietikkaa veteen sekotettuna. Sen pitäisi auttaa elimistöä toimimaan oikein ja vähentää makeannälkää.

Elän melko terveellisesti. En syö lihaa. Kananmunia, maitotuotteita ja kalaa kylläkin. Meillä ei käytetä juurikaan eineksiä ja ruokavalio on muutenkin kunnossa. Ravintoasiat ovat kiinnostaneet minua vuosia ja sh- koulutus on tuonut paljon lisää tietoutta ravinnosta ja sen terveellisyydestä. Mihinkään ihme dietteihin en usko, uskon kaikkea kohtuudella ajatteluun.
Ajattelen, että raskautumisellekkin otollista on terveellinen ruokavalio. Kiinnitän siis huomiota kuitujen saamiseen, syön riittävästi kasviksia ja välillä laskeskelen saavani tarpeeksi protskujakin. Lisänä käytän aina kierron puolivälistä loppuun foolihappolisää ja talvisin kausittain B- ja D-vitamiineja.

Paheenani on liika karkin syöminen, olisikohan joku karkkipäivä toimiva ratkaisu? Ja toisena paheena alkoholi, sitä kuluu kausittain aivan liikaa, tosin nyt kesä ja syksy ovat menneet aika vähäisellä käytöllä. Kohtahan alkaa taas pikkujoulukausi ja silloin taas bileitä riittää:)

Juoksuharrastustakin virittelen sillä idealla, että hyvinvoiva kroppa ja mieli on otollisempi raskautumaan. Koitan myös nukkua riittävästi ja yrittää olla stressaamatta liikaa, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Toivon, että elämällä terveellisesti pystyn lisäämään mahdollisuuksiani onnistua tässä prosessissa.

Kun tämä raskautuminen tuntuu kestävän, olen kuitenkin alkanut harkisemaan epätoivoissani kaikkia poppaskonsteja, joita on netti pullollaan. Olisiko jollain tarjota, joku varma poppakonsti?

Kp1 ja epäreiluus

Viikko alkoikin sitten vähemmän mukavasti, menkoilla. Koulupäivän aiheet eivät ainakaan piristäneet oloa. Katsottiin tunnilla tämä ensi- ja turvakotien video: video 
Koulussa on paljon puhuttu lasten kaltoinkohtelusta ja muista ongelmista. Tänään oli kuitenkin jotenkin sellainen olo, että "miksi noi saa huonoihin oloihin lapsia, mutta mä en saa vaikka puitteet ois kunnossa". Tuntuu niin epäreilulta, tekisi vain mieli polkea jalkaa ja huutaa. Mä haluan lapsen, mulla on kaikki edellytykset antaa lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus. Silti mä en saa, mutta narkkarit ja lasten pahoinpitelijät saa. Miksi?

Ärsyttää ja raivostuttaa. Kiukuttaa. Kiukku ja raivo on toisaalta hyviä tunteita, ne ei lamaa toisin kuin masennus. Ja kyllä mä uskon, että huonommillakin lähtökohdilla voi tulla ihan hyväksi äidiksi, se vaan vaatii oikeasti paljon halua ja työtä. Tällä hetkellä en kyllä pystyis työskentelemään tollasissa paikoissa, vaikka aikaisemmin olenkin pitänyt niitä mielenkiintoisina paikkoina.

Sunnuntai

Viikonloppu meni sitten taas nopsaa, suurimmaksi osaksi koulujuttujen parissa. Tänään tosin kerettiin käymään mun vanhemmilla syömässä. Aattelin vähän laittaa tietoja ittestäni, musta kun on kiva lukea muiden blogeista kirjoittajista.

Eli siis, oon ihan paljasjalkainen stadilainen. Perheeseeni kuuluu äidin ja isän lisäksi nuorempi sisko. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä reilut 2,5 vuotta. Tutustuttiin, kun meidän yhteinen kaveri esitteli meidät toisillemme kolmisen vuotta sitten.Yhten muutettiin reilun vuoden seurustelun jälkeen. Ollaan molemmat opiskelijoita tällä hetkellä, mä tosin enää muutaman kuukauden.

Mä oon aika kotikissa, koulussa ja töissä kun joutuu pakostakin olemaan niin sosiaalinen, että vapaalla kaipaan paljon rauhaa. Tykkään lukemisesta ja musiikin kuuntelusta. Tykkään erityisesti romanttisista kirjoista, mutta luen myös paljon muutakin. Nyt on kesken Enni Mustosen Paimentyttö. Musiikista iskee eniten Suomi pop/rok.

Mun tyyli on varmaan aika perus parikymppisen tytsyn tyyli. Oon aika naisellinen, rakastan korkokenkiä ja kaikkea nättiä. Vaatekomerosta löytyy sekasin perusvaatteita (farkkuja, mekkoja, neuleita), bilevaatteita (joita on aivan liikaa!) ja työ crockseja. Tukka on pitkä ja tumma, ja silmät vihertävät. Tykkään paljon koruista, etenkin korviksista ja rannekoruista.

Luonteeltani oon aika rauhallinen ja vähän ujon puoleinen. Kuitenkin oon aika puhelias.

Tässä tällästä, tältä sunnuntailta. Vielä aihe päivitys: kp on nyt 30 ja menkkakivut alko tänään päivällä, mutta huomisesta tulee kuitenkin vasta kp 1. Tänään ei enää masenna, masisfiilikset käsittelin jo etukäteen. Ei mieliala kuitenkaan tänään paras mahdollinen ole ollut, mutta toivotaan uudesta kierrosta parempaa. Ja ainakin me päästään hoidonpiiriin vihdoinkin ens kierron aikana.

Lenkkeilyä ja Marianneja

Huhhuh mikä päivä! Mielialat on taas tänään vaihdellut oikein urakalla. Eilinen masennusfiilis oli aamulla poissa. Tehtiin koiran kanssa pitkä lenkki ja nautittiin lämpöisestä ilmasta, koira uskaltautui jopa uimaan. Lenkillä sellanen suloinen pikkulikka tuli silittelemään koiraa ja pystyin hymyilemään ja juttelemaan tytsylle ongelmitta. Vielä pitkän matkaa tytsyn jälkeen hymyilytti, kun se oli ollut niin söpö. Aurinko paistoi ja mieli oli positiivinen.

Mutta, pari tuntia lenkin jälkeen iski epätoivo. Mies tuli salilta ja jotain jutskailtiin ja yhtäkkiä se valtava epätoivo ja masis iski. Ei taaskaan tästä kierrosta vauvaa. Vollotin pitkään Miehen kainalossa.

Nyt taas mieli on positiivinen, kai se itku auttoi (ja ehkä se Marianne-pussillinen, jonka hain kaupasta). Eikös itkiessä vapaudu vaikka mitä hormonejakin? Niin ja suklaan syönti lisää endorfiineja :)

Ei kai tässä mitään. Huomenna alkaa varmaan uusi kierto ja sen aikana onkin se lapsettomuuspolin aika. Se alkaakin jo vähän jännittämään, polilta tullee tesitieto paperit on jo täytetty ja nyt vaan ootellaan mitä siellä fiksut lääkärit sanoo meidän tilanteesta.

Päivä kuvina

Kp 28 ja aamulla testi näytti oletetustikkin negaa. Masentunutta oloa yritin korjata napsimalla kuvia päivästä.

 

Aamu alkoi lasillisella vettä, jossa oli rkl omenaviinietikkaa. Se kun voi kuulemma auttaa raskautumisessa

 

Ihana termosmukini bussissa matkalla kouluun

 

Koululaukun yksityiskohtia

 

"Maalaismaisemaa" lenkillä

 

Lohta ja couscousta

 

Ja illalla vielä vähän kouluhommia

Päivä masista helpotti vähän ihanat luokkakaverit koulussa ja mahtavan aurinkoinen ja lämmin sää (joka oikein huusi ulkoilemaan). Toivottavasti sama sää jatkuu viikonlopun yli, mulla kun on pitkästä aikaa täysin vapaa vkl :)

 

Coping-keinot

Alkuun raskautumisen yritys on helppoa, jätetään ehkäisy pois ja annetaan lapsen tulla. Siinä vaiheessa, kun kuukaudet kuluvat eikä lasta kuulu, alkaa mieleen hiipiä erilaisia ajatuksia. Omalla kohdalla ensimmäiset 6-7 kk menivät nopeasti ja helposti, sitten alkoivat ajatukset muuttua. Tuli tunne, että mikä ihme tässä kestää, miksi tämä on minulle niin vaikeaa. Aloin kehitellä keinoja käsitellä näitä ajatuksia. Tänä syksynä koulussa on käsitelty paljon mieltä ja erillaisia mielenhallintakeinoja (syvennyn siis psykiatriseenhoitotyöhön). Tässä on tullut mietittyä omia keinoja ja voimavaroja käsitellä lapsen kaipuuta. Se miten hyvin olen onnistunut, onkin sitten toinen juttu. Tänään kun  katsottiin koulussa videota, missä oli vähän vajaa vuoden ikäinen söpöliini, niin kyyneleethän siinä tuli silmiin. Onneksi ei kukaan huomannut...

Käsittelykeinoista tärkein on ollut puhuminen. Lapsen yrittämisestä kerroin melkein heti ystäville. Pikkuhiljaa puhuminen siirtyi siihen että, minua alkaa pelottaa, kun lasta ei kuulu. Kohdunulkoisen jälkeen puhuminen sai uuden sävyn. Kokemus oli aika karu, joudun kiireelliseen leikkaukseen vuodettuani yli litran verta ja olin todella kipeä. Se että olen saanut puhua asioista ystäville, on auttanut minua käsittelemään asiaa. Mulla on aina ollut kova tarve puhua ja jos olisin salannut raskauden yrittämisen ja kaikki siihen liittyvät tunteet olisi viime kuukaudet varmaankin olleet paljon paljon rankempia.
Välillä tosin puhuminen (ja siinä samalla itsensä terapioiminen) menee kyllä vähän yli. Olin muutama viikko sitten bileissä ja juttelin naisen kanssa, jonka olin ehkä tavannut kerran aiemmin. Siinä sitten boolin ja valkkarin saattelemana puhe kääntyi jotenkin lapsiin ja lopulta vuodatin koko oman kuvion tälle. Seuraavana aamuna sitten olikin krapulan lisäksi pienoinen hävetys päällä. Tosin sain kyllä häneltä paljon myötätuntoa ja sympatiaa ;)

Tiedon saaminen ja vertaistuki on auttanut mua myös paljon. Viime kuukausina on tullut luettua tosi paljon nettikeskusteluja ja juttuja/artikkeleita aiheesta. Tiedon saaminen samalla auttaa, mutta myös lisää pelkoja. Sh opiskelijana olen tottunut  etsimään tietoa sairauksista ja miettimään mikä lähde on luotettava, tästä taidosta ainakin on ollut hyötyä!

Uutena mielenrauhoituskeinona on tullut liikkuminen, ostin oikeat juoksukengät ja olen yrittänyt tietoisesti siirtää lapsettomuusasiat mielestä juoksemisen avulla. Kuulokkeet korviin, poppi soimaan ja lenkille siis!

    

Tässä vielä kuva uusista kengistä!

Syystuulia

Syksyn saapuminen masentaa, kesäihminen kun olen. Tästä on kuitenkin tulossa (toivottavasti) niin jännä syksy ja talvi, että kesä on kohta taas täällä! Tarkoitus olisi talven aikana valmistua vihdoinkin sairaanhoitajaksi, nyt syksyllä on viimeinen harkka ja syventävät kurssit. Ja keväälle jää vain muutamia tenttejä ja yksittäisiä tunteja. Viritellä lenkkeilyharrastusta pitkän tauon jälkeen. Sekä tietenkin aloitella lapsettomushoidot, siis jos kaikki menee hyvin.

Viimeinen "oikea" lukuvuosi tuo tullessaan viimeiset opiskelijabileet kavereiden kanssa. Ja koska täytyy etsiä hyviä syitä lapsettomuudesta, ajattelen, että nyt voi vielä juhlia kunnolla ja nauttia täysillä nuoruudesta.

Monen mielestä elän varmaan aika mukavaaa elämää ja totta onkin, että mulla on paljon asioita joista olla kiitollinen. Mulla on rakastava avomies, hyvä suhde perheeseen ja olen saanut kasvaa Helsingin esikaupunkialueella hyvin turvattun ja onnellisen lapsuuden. Asun ihanassa itse repatussa ja sisustetussa kämpässä. Olen valmistumassa ammattiin, jossa ei tarvitse ikinä olla työttömänä. Opiskelujen ohessa käyn töissä mukavassa työpaikassa. Mulla on ihania ystäviä. Ja minulla on maailman ihanin koira. MUTTA, ja se on iso mutta, jotain puuttuu ja se jotain on oma pieni nyytti. Olen aina ollut lapsirakas, lapsenvahtina aloitin naapurin lapsille 12-vuotiaana ja jatkoin sitä siihen asti, että rupesin tekemään hoitoalan töitä.

Koska lapsen yritys on kestänyt yli vuoden kärsitään miehen kanssa ihan "virallisesti" lapsettomuudesta, asian kanssa on ollut vaikea elää. Nykyään tuntuu, että elämä pyörii kuukautiskierron ympärillä, milloin menkat loppuu, koska voi tehdä ovulaatiotestejä ja koska on otollinen aika yrittää raskautumista ja koska taas voi alkaa jännäämään onko onnistunut. Ku:n jälkeen heinäkuussa saatiin sairaalasta lähete lapsettomuuspolille ja nyt sitten jännityksellä odotellaan Miehen kanssa aikaa.

Tämä tällä kertaa. Ainiin, ja se tärkein asia lapsettomuusblogissa nyt eletään kiertopäivää 26 ja menkkoja odottelen viikonloppuna alkavaksi.

Kuka minä olen ja miksi haluan tehdä blogin?

Ajatus blogista lähti kypsymään päässäni, kun selailin erilaisia sivuja lapsettomuudesta (blogeja, keskustelupalstoja ja kaikkia asiaa sivuavia sivustoja). En oikein viihdy keskustelupalstoilla, muutakuin lukijan roolissa, joten blogi sopii mulle luultavasti paremmin. Täällä haluaisin jakaa tuntojani vaikeasta ja kipeästä asiasta, lapsettomuudesta. Lapsettomuus on vaikea asia, se on hyvin yksityinen ja samaan aikaan todella julkinen. Opiskelen viimeistä vuotta sairaanhoitajaksi ja toivon voivani blogissa "terapioida" itseäni ja kentiäs antaa tukea muille saman asian kanssa kamppaileville.

Olen muutaman vuoden yli parikymppinen ja ollaan Miehen kanssa yritetty lasta 06/12 asti. 06/13 raskaus vihdoin alkoi luomusti (tai oli siinä Terolutit kiertoa tasaamassa), mutta se oli kohdunulkoinen ja päättyi aikaisilla viikoilla munatorven repeämiseen ja vasemman munatorven poistoon. Nyt ollaan sitten jonossa Naikkarille, jossa poli aika lokakuun ensimmäinen päivä!