Perhehelvetti

Joskus aikoja sitten, paljon ennen vauvan yritystä, luin jonkun lapsettoman kirjoitusta IKEA:sta. Ikean sanottiin olevan kamala paikka lasta pitkään yrittävälle, pelkkiä pikkulapsiperheitä ja raskaana olevia naisia. Silloin en ymmärtänyt kirjoittajaa, ketä oikeasti voi häiritä suloiset lapset ja raskausmahat niin paljon, että rupeaa välttelemään tiettyjä kauppoja?Ja, että vielä jaksaa kirjoittaa aiheesta jutun. Juttu tuli mieleeni viimeksi kun kävin Ikeassa, silloin lasta ei oltu yritetty näin kauan, en vieläkään silloin ymmärtänyt kirjoittajaa.

No, tänään ymmärsin ainakin jollain tasolla. Oikeasti, se kauppa on niin täynnä vauvoja ja valtavia pallomahoja. Ei se varsinaisesti pahalta tuntunut, mutta ei se kivaakaan ollut. Miten niitä raskausmahoja voikaan olla niin paljon? En tunnusta olevani katkera, mutta mullakin voisi olla jo aika iso vatsa. Mutta kun ei ole. Ja ne lasten osaston pienet tavarat, pinnikset ja unipussit, pehmot ja ruokalaput. Mä niin haluaisin hypistellä ja ostaa niitä omalle vauvalle. Tuntuu epäreilulta, että toiset saa ostaa niitä lapsilleen, mutta mä en.

Tuntuu pahalta katsella niitä tavaroita tietäen, että niitä ei tarvitse vielä pitkään, pitkään aikaan. Ehkä ei koskaan. Ja se kysymys: pahotanko mieleni nytten ihan turhasta?

Miten jaksaa tällaisia paikkoja, ilman että tulee alakuloiseksi?

Jottei mene aivan synkistelyksi täytyy kertoa kuinka törmäsin siellä pieneen juuri ja juuri kävelevään poikaan. Poika seisoi yksin keskellä käytävää sellaisessa suloisessa karvahaalarissa ja hymyili mulle. Se oli uskomattoman suloinen pieni poika ja ihana hymy! Kassalla sama pojan perhe sattui viereiseen kassajonoon, poika oli nukahtanut ostoskärryjen istuin osaan, pään alla sillä oli jokin Ikean pehmolelu. Että oli suloinen lapsi. Pieni vihlaisu tuntui lasta katsoessa, saadaankohan me ikinä mitään niin suloista?

Tällänen määrä tavaraa tarttui mukaan:)