Aukiolotutkimus

Tänään se sitten oli, munatorvien (mun kohdalla tosin munatorven) aukiolotutkimus. Olin ajatellut, etten lue mitään juttuja siitä, jottei rupea jännittämään. Luinpa kuitenkin eilen, ja vähän sinne meno jännitti.

Käynti alkoi taas ilmottautumisella, sen jälkeen nätti sairaanhoitaja haki meidät huoneeseen (mä oon toistaiseksi nähnyt Nkl:lla pelkkiä nättejä hoitajia, onko niillä naamaraja??). Lääkäri oli eri, kuin viime kerralla, mutta se ei kyllä haitannut. Tutkimus jännitti. Eniten sen takia, että viime kesänä makasin samanlaisella pöydällä älyttömissä kivuissa. Pelkäsin kipua, koska se oli niin vahvasti mielessä. Sattuihan se tutkimus, ei kylläkään paljoa. Se sattui saman verran, kuin kovat menkkakivut. Kipu meni kuitenkin nopeasti ohi. Vähän on maha kipeänä vielä.

Munatorvi oli auki, kaikki näytti hyvältä ja siistiltä, normaalilta. Verikokeiden tulokset olivat kunnossa. Miehen näytekkin oli hyvä (yli 100milj./ml). Eli kaikki kunnossa, mitään estettä raskautumiselle ei pitäisi olla. Terolutitkin saan lopettaa, jatkan niitä vain jos kierto venyy yli 35 päivään.

"Lähtekää kotiin ja yrittäkää vielä puoli vuotta. Jos ei onnistu, soitelkaa." Vaikka olinkin osannut odottaa tätä, tuntuu se silti pahalta. Hyvältä tuntui kuulla kaiken olevan kunnossa. Pahalta, se että 6 kk vielä yritysta ilman apuja. Mä olen ihan varma, ettei lähi kuukaudet tuo meille mitään. Puoli vuotta vielä pettymyksiä.

Hyvänä puolena on se, että ehdin nyt seuraavan puolen vuoden aikana hoitaa kaikki koulujutut kuntoon. Stressaan vain niistä seuraavat kuukaudet. Kohta on joulu, ja joulusta on enää  4 kuukautta ja sitten saa soitella uutta aikaa. Ja saadaanpahan jatkaa yritystä, se kun on kuitenkin kivaa puuhaa :)

Asiat etenee

Soitin tänään hormonipolille ja sain ajan aukkariin ja hoidon suunnitteluun ensi viikolle. Jes, pelotti niin, että aikaa ei saisi tähän kiertoon. Tiedän nimittäin kuinka koko HUS on tällä hetkellä aika jumissa. Koko Meikun alue on yhtä rakennustyömaata ja rahat tuntuu olevan vähissä joka puolella (sijaisia ei palkata, rakennukset hajoaa käsiin ja jonot on pitkiä).

Aukkari ei jännitä, jos se on kivulias niin sitten on. Toivottavasti ei kuitenkaan ole. Enemmän jännittää lähetetäänkö meidät vielä takaisin kotiin yrittämään. Tiedän, että 80-85% pareista saa toivomansa raskauden alkuun vuoden sisällä yrityksen aloituksesta. Näistä epäonnistuneistakin puolet raskautuu luonnollisesti seuraaavan vuoden aikana. Lapsetta jää siis vain 7-10% pareista. Mitä jos me kuitenkin ollaan just siinä kymmenyksessä?

Saa nähdä mitä siellä lääkäri päättää. Ollaan mietitty, että jos julkiselta puolelta lähetetään kotiin yrittämään voisi ehkä käydä yksityisellä puolella alottelemassa hoitoja. No, ensi viikolla ollaan taas viisaampia asian suhteen.

Kp1 (taas kerran)

Ja taas se tuli, kp 1. Vaikka olinkin varautunut asiaan, tuntuu se silti pahalta. Lasta on yritetty jo 16 kuukautta, 16 pitkää kuukautta. Yrityskiertoja tähän on mahtunut 13. Ties kuinka monta niitä on edessä päin.

Tänään on ollut kovat kivut, niinkuin aina menkkojen ekoina päivinä. Tuntuu, että tämä kipukin on vittuilua. Olisi edes vähän helpompi kestää menkat, jos ei tarvitsisi popsia särkylääkkeitä ja herätä yölläkin kipuun.
Tekisi vain mieli käpertyä sohvan nurkkaan syömään suklaata.

Huomenna pitäisi soittaa hormonipolille, toivottavasti Miehen tulokset olisi tulleet (silloin saataisiin ehkä aukkari jo tähän kiertoon). 

Tästä kierrosta en aio testailla ovista, todennäköisesti munasolu kehittyy vasemmalle puolella. Ja koska sieltä puuttuu se munajohdin en jaksa uskoa, että se pienenpieni solu sieltä löytäisi perille. En siltikään, vaikka lääkäri sanoin sen olevan mahdollista.

Ei, ei tuu kesävauvaa meille, ei

Tuossa muutama viikko sitten laskeskelin, että jos nyt olisi tärpännyt, olisi meille tullut vauva kesäkuussa. Yleensä koitan välttää laskeskeluja ja muuta. Nyt kuitenkin ultra näytti ovulaation tapahtuneen ja koska tiedän, että raskaus on mahdollinen pääsivät ajatukset valloilleen. Ku:sta on nyt 3 kuukautta ja aina sanotaan, että keskenmenojen jälkeen kroppa on vastaanottavainen uudelle raskaudelle. Luonto korjaa virheensä. No, ei näköjään meidän kohdalla.

Tänään on kp 27, ovulaatiostakin on jo 12 päivää. Illalla on pirskeet luokkakavereiden kanssa, joten testasin jo tänään. Negatiivinen. Eli jeejippii,  saan juoda alkoholia ja syödä juustokakkua. Olisin kylä mielelläni ollut ilman niitä. Todella mielelläni.

Olo ei kuitenkaan ole ihan hirveän pettynyt, olin jotenkin henkisesti niin varautunut tähän. Tästä tulee toivottavasti muutenkin niin hyvä päivä, ettei masennukselle ole sijaa. Päivällä on Miehen veljentytön 6-vuotis synttärit (siellä ei onneksi ole pieniä lapsia, pelkkiä aikusia vain) ja illalla juhlitaan viimeisiä kertoja yhdessä luokkana. Eli kakkua ja muita herkkuja tarjolla, ja illalla toivottavasti myös tanssia ja syvällisiä keskusteluja :D

Uskoa tulevaan

Kp 22 ja olo on vieläkin hyvä. Vielä ei ole masentanut, vaan olo on ollut toiveikas. Vaikken uskokkaan, että nyt tärppää. Luotan tulevaisuuteen. En oikein tiedä miksi, luotan vain. Tällä hetkellä uskon, että joskus saan sen mitä eniten toivon. Vaikka sihen menisi aikaa, niin joskus. Välillä olo on ollut todella epätoivoinen, mutta nyt se on hyvä. Pitää varmaan nauttia tästä olosta, niin kauan kuin sitä kestää.

Tänään kävin antamassa verikokeen ja ensi kierron 3-5 päivä on luvassa lisää näytteiden ottoa. Niiden ja Miehen tulosten odottelua siis luvassa vielä pari viikkoa.

Ikäkriisi

Työharjoittelussa ohjaajani sanoi minulle "On hyvä kun sulla on jo tota ikää ja elämänkokemusta". Iski pienoinen ikäkriisi.

Pidän itseäni vielä nuorena. Välillä tunnen olevani aikuinen. Toisena hetkenä tulee kuitenkin olo kuin, olisin teini-ikäinen kakara. Suomalaiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa keskimäärin 28-vuotiaana, helsinkiläiset yltävät 30-vuoden keski-ikään. Siihen on siis vielä monta vuotta mutta, jotenkin ohjaajan kommentti iski. Mitä, jos yritys jatkuu vielä vuosia ja vuosia.

Ajatus on muutenkin ollut mielessä. Ollaanko me Miehen kanssa valmiita vanhemmiksi? Ollaanko me tasapainosia aikuisia ihmisiä? Mun mielestä ollaan. Jos olisin tullut heti yrityksen aloitettuamme raskaaksi, en ehkä olisi ollut valmis. Nyt tunnen kuitenkin olevani täysin valmis. Tämä odostus on kasvattanut minua, olen oppinut kärsivällisemmäksi. Meidän suhde on kehittynyt, ollaan opittu puhumaan vaikeistakin asioista ja tunteista.

Biletystä ja baareilua on tullut harrastettua monta vuotta. Tuntuu, että kaikki nuoruuteen liittyvä "pakollinen" sekoilu ja hauskuus on tullut koettua. Olisin ihan valmis siirtymään rauhallisiin viikonloppuihin, joiden kohokohtia ovat sunnuntaibrunssit ja ulkoilut lähimetsissä. Yhdessä Miehen ja lapsen kanssa, perheenä.

Ja kp on nyt 20, todennäköisesti tästä kierrosta tulee taas pettymys. Mutta, jos vaikka ensi kierto toisi mukanaan sen kauan kaivatun toisen viivan (toiveikasfiilis siis menossa vielä).

Ensikäynti

Tänään se vihdoinkin oli. Ensikäynti hormonipolilla. Vaikka tiesinkin, ettei tänään tapahdu mitään, jännitin aikaa aivan hirveästi. Nukuin koko yön huonosti ja aamulla vatsa oli niin kipeä, ettei aamupala tahtonut maistua.

Oikeassa olin, mitään siellä ei sinäänsä tapahtunut, mutta nyt ollaan sitten virallisesti hoidon piirissä.

Aika oli melkein ajoissa ja iloinen hoitaja pyysi meidät sisään. Lääkäri oli kanssa oikein mukava nainen. Ensin käytiin meidän esitietolomakkeet ja mun hoitohistoria läpi. Sitten ultrattiin, ja eilinen ovistesti oli ollut oikeassa. Ultrassa näytti, että ovis olisi ollut eilen. Muutenkin kaikki näytti ja tuntui hyvältä.
Mies sai näytepurkin mukaansa ja verikoelähetteet. Verikokeissa se jo kävikin saman tien. Mulle määrättiin ensi viikolle kierron loppulabrat (tämän päivänen tutkimus meni folliikkeliultrasta) ja ensi kierron alkuun perus alkukierron verikokeet. Kiva, että saatiin nämä nyt sopimaan näin hyvin tähän kiertoon.

Seuraavaksi saadaankin varata hoitojen suunnittelukäynti ja aukkari ensi kierron alkuun (mikäli Miehen näytteen tulokset ovat siihen mennessä tulleet). Sitten katsotaan jatkoa. Medän kohdalla saattaa olla, että saadaan vielä jatkaa yritystä ilman isompia juttuja, raskaus on kuitenkin kertaalleen alkanut.

Käynti oli oikein positiivinen, sekä hoitaja että lääkäri olivat oikein ystävällisiä ja mukavia. Sisätutkimus (papa ja ultra) sujuivat tosi hyvin ja lääkäri selitti hyvin mitä näytöllä näkyi. Oltaisiin saatu esittää kysymyksiä, mutta nyt vielä ei ollut mitään, odotellaan seuraavaa kertaa ja molempien labratuloksia. Hidastahan tämä on, mutta meillä ei onneksi ole mikään kiire ainakaan iän puolesta (vielä!).

Tultiin Miehen kanssa mun koululle syömään käynnin jälkeen, mulla kun on vielä muutama tunti aikaa ennen iltavuoron alkua ja koulu kun on sopivasti sairaala-alueen vieressä. Ja Miehellähän ei tietenkään ollut mitään kassia mukana, joten mä saan nyt kanniskella sen näytepurkkia pitkin kaupunkia, koululle ja työharjoitteluun ;)