Ikäkriisi

Työharjoittelussa ohjaajani sanoi minulle "On hyvä kun sulla on jo tota ikää ja elämänkokemusta". Iski pienoinen ikäkriisi.

Pidän itseäni vielä nuorena. Välillä tunnen olevani aikuinen. Toisena hetkenä tulee kuitenkin olo kuin, olisin teini-ikäinen kakara. Suomalaiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa keskimäärin 28-vuotiaana, helsinkiläiset yltävät 30-vuoden keski-ikään. Siihen on siis vielä monta vuotta mutta, jotenkin ohjaajan kommentti iski. Mitä, jos yritys jatkuu vielä vuosia ja vuosia.

Ajatus on muutenkin ollut mielessä. Ollaanko me Miehen kanssa valmiita vanhemmiksi? Ollaanko me tasapainosia aikuisia ihmisiä? Mun mielestä ollaan. Jos olisin tullut heti yrityksen aloitettuamme raskaaksi, en ehkä olisi ollut valmis. Nyt tunnen kuitenkin olevani täysin valmis. Tämä odostus on kasvattanut minua, olen oppinut kärsivällisemmäksi. Meidän suhde on kehittynyt, ollaan opittu puhumaan vaikeistakin asioista ja tunteista.

Biletystä ja baareilua on tullut harrastettua monta vuotta. Tuntuu, että kaikki nuoruuteen liittyvä "pakollinen" sekoilu ja hauskuus on tullut koettua. Olisin ihan valmis siirtymään rauhallisiin viikonloppuihin, joiden kohokohtia ovat sunnuntaibrunssit ja ulkoilut lähimetsissä. Yhdessä Miehen ja lapsen kanssa, perheenä.

Ja kp on nyt 20, todennäköisesti tästä kierrosta tulee taas pettymys. Mutta, jos vaikka ensi kierto toisi mukanaan sen kauan kaivatun toisen viivan (toiveikasfiilis siis menossa vielä).