tiistai 1. lokakuuta 2013

Ensikäynti

Tänään se vihdoinkin oli. Ensikäynti hormonipolilla. Vaikka tiesinkin, ettei tänään tapahdu mitään, jännitin aikaa aivan hirveästi. Nukuin koko yön huonosti ja aamulla vatsa oli niin kipeä, ettei aamupala tahtonut maistua.

Oikeassa olin, mitään siellä ei sinäänsä tapahtunut, mutta nyt ollaan sitten virallisesti hoidon piirissä.

Aika oli melkein ajoissa ja iloinen hoitaja pyysi meidät sisään. Lääkäri oli kanssa oikein mukava nainen. Ensin käytiin meidän esitietolomakkeet ja mun hoitohistoria läpi. Sitten ultrattiin, ja eilinen ovistesti oli ollut oikeassa. Ultrassa näytti, että ovis olisi ollut eilen. Muutenkin kaikki näytti ja tuntui hyvältä.
Mies sai näytepurkin mukaansa ja verikoelähetteet. Verikokeissa se jo kävikin saman tien. Mulle määrättiin ensi viikolle kierron loppulabrat (tämän päivänen tutkimus meni folliikkeliultrasta) ja ensi kierron alkuun perus alkukierron verikokeet. Kiva, että saatiin nämä nyt sopimaan näin hyvin tähän kiertoon.

Seuraavaksi saadaankin varata hoitojen suunnittelukäynti ja aukkari ensi kierron alkuun (mikäli Miehen näytteen tulokset ovat siihen mennessä tulleet). Sitten katsotaan jatkoa. Medän kohdalla saattaa olla, että saadaan vielä jatkaa yritystä ilman isompia juttuja, raskaus on kuitenkin kertaalleen alkanut.

Käynti oli oikein positiivinen, sekä hoitaja että lääkäri olivat oikein ystävällisiä ja mukavia. Sisätutkimus (papa ja ultra) sujuivat tosi hyvin ja lääkäri selitti hyvin mitä näytöllä näkyi. Oltaisiin saatu esittää kysymyksiä, mutta nyt vielä ei ollut mitään, odotellaan seuraavaa kertaa ja molempien labratuloksia. Hidastahan tämä on, mutta meillä ei onneksi ole mikään kiire ainakaan iän puolesta (vielä!).

Tultiin Miehen kanssa mun koululle syömään käynnin jälkeen, mulla kun on vielä muutama tunti aikaa ennen iltavuoron alkua ja koulu kun on sopivasti sairaala-alueen vieressä. Ja Miehellähän ei tietenkään ollut mitään kassia mukana, joten mä saan nyt kanniskella sen näytepurkkia pitkin kaupunkia, koululle ja työharjoitteluun ;)

2 kommenttia:

  1. Olette ilmeisesti julkisella puolella? Saako kysyä missä ja kauanko teillä kesti ajan saaminen? Me saimme eilen gyneltä lähetteen ja pohdin kauanko ajan saamiseen menee aikaa.

    VastaaPoista
  2. Juu, julkisella ollaan. Toki saa kysyä, oltiin Naistenklinikalla. Läheteen lääkäri teki heinäkuussa, kahesa viikossa tuli kutsukirja ja aika oli siitä 2 kk päässä, eli musta ihan kohtuu nopeasti, ottaen huomioon että heilläkin kesätauko silloin päällä. Nyt vaan labrakokeet tämän kierron aikana ja sitten seuraavaa aika toivottavasti jo ensi kiertoon.

    VastaaPoista